Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Tamperelaiset ottivat kantaa kulttuurihistorian puolesta Pirkanmaan Taidesuunnistuksessa

Kuva
                                                                    Pelastetut kaunottaret -näyttely avautuu Kulttuuritalo Laikussa kesäkuussa. Kesäkuun jälkeen näyttely lähtee kiertämään mm. kirjastoihin.

ELY-keskus: Morkulla on kulttuurihistoriallista arvoa

Kuva
Pirkanmaan ELY-keskus ei suojele entistä VR:n seurantalo Morkkua rakennusperintölailla. Rakennuksen suojelua esitti Tampereen Tammelalaiset ry tammikuussa 2017. ELY näkee silti rakennuksella kulttuurihistoriallista arvoa. "Seuratalo Morkulla voidaan katsoa olevan kulttuurihistoriallista arvoa ennen kaikkea paikallisesti osana Tampereen Tammelan kaupunginosan rautatiehistoriaan liittyvien rakennusten kokonaisuutta." ELY viittaa maankäyttö ja rakennuslain pykälään 54. Siinä suojelusta sanotaan "Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää." YLE uutisoi tällä viikolla, että kaupunki saattaa tehdä kaavoituspäätöksen jo toukokuussa. Nykyisessä kaavassa tavara-asema siirrettäisiin Morkun paikalle. "Samaan aikaan kaupungilla on apulaispormestari Aleksi Jäntin mukaan paine saada alueen liikenneratkaisu tehtyä ennen jääkiekon MM-kisoja, jotka tuovat lähistölle paljon liikennettä."