Ehdotuksemme rakennuskokonaisuuden suojelusta




Pro tavara-asema liike lähetti Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnalle
ehdotuksen rakennuskokonaisuuden suojelusta 19.1.2018. Kuva: Iris Havola.

Sinikka Torkkola (Vas.) teki tällä viikolla valtuustokyselyn asemakaavan 8653 Morkun aukio ja Ratapihankatu valmistelun avoimuudesta.

"Milloin, missä ja kuka on tehnyt asemakaavasta 8653 Morkun aukio ja Ratapihankatu päätöksen, jonka mukaan asemakaavan muutoksen suunnittelua jatketaan tavara-aseman purkua edellyttävän Ratapihankadun suoran linjauksen mukaisesti?

Onko Tampereen kaupungin tulkinta, etteivät asemakaavan 8653 Morkun aukio ja Ratapihankadun ohjausryhmien muistiot ole julkisia, sopusoinnussa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain hengen ja kirjaimen kanssa?"

Vasen Kaista -lehti teki asiasta jutun. Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ja kuntaliiton juristi Ida Sulin eivät pidä perusteltuna kaavojen ohjausryhmän asiakirjojen salassapitoa.

Apulaispormestari Aleksi Jäntti vastasi valtuustokyselyyn 19.1.

"Asemakaavan aloitusvaiheen 8653 viranomaisneuvottelu pidettiin 12.1.2018. Siinä nähtiin, että asemakaavoitus ei voi edetä ennen kuin Ely-keskus on ratkaisut Morkun suojeluesityksen ja Tammelan liikenneverkkosuunnitelma on esitelty yhdyskuntalautakunnalle. Lisäksi todettiin, että toimiva liikenneratkaisu on kaupungin lähtökohta tässä asemakaavassa. Rakennettua kulttuuriympäristöä pyritään kuitenkin suojelemaan niin paljon kuin mahdollista. Viranomaisneuvottelun tuloksena päädyttiin siihen, että asemakaavaratkaisusta valmistellaan kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Muistio viranomaisneuvottelusta on parhaillaan osanottajien kommentoitavana."

Jäntin mukaan sisäistä työskentelyä ja toimintaa varten laaditut asiakirjat, kuten ohjausryhmien yms. kokousmuistiot, eivät ole julkisia, ellei ko. palvelualueen johtaja muuta päätä. Eri kunnissa käytännöt voivat vaihdella. Vastaus on luettavissa täältä.

Pro tavara-asema -liike vaatii vaihtoehtoa, jossa kaikki kolme rakennusta suojellaan. Liike lähetti Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnalle seuraavan kirjeen samana päivänä, 19.1.2018.


EHDOTUS TAVARA-ASEMAN, MORKUN JA
RAUTATIELÄISTEN TALON SUOJELUSTA

Viite: Asemakaava nro 8653, Morkun aukio ja Ratapihankatu.

Hyvät yhdyskuntalautakunnan jäsenet,

tällä kirjeellä toivomme lautakunnan olevan aktiivinen sen suhteen, että asemakaavoitus laatii Morkun alueen kaavoitusprosessin alkuvaiheessa ensisijaisena vaihtoehtona ratkaisun, jolla kaikki kolme arvokasta rakennusta suojellaan. Tähän ohjaa myös kaavan osallistumis- ja arviointiselostus, jossa todetaan, että "asemakaavan valmisteluvaiheessa laaditaan kaksi vaihtoehtoista maankäyttöluonnosta”.

Pro tavara-aseman suojelutyöryhmän aktiivit ehdottavat tavara-aseman ja Morkun ja siihen liittyvän asuntorakennuksen säilyttämistä kulttuurihistoriallisista ja kaupunkikuvallisista syistä. Katsomme, että vetovoimaisessa ja kiinnostavassa kaupungissa historian kerrostumien tulee näkyä uuden rakentamisen lomassa ja on velvollisuutemme säilyttää monimuotoista kulttuuriympäristöä myös jälkipolville.

Tampereen kaupungin tilaamissa selvityksissä kaikki kolme rakennusta on todettu kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi. Voimassa olevassa kaavassa rautatieläisten talo ja tavara-asema on varustettu suojelumerkinnöin (sr-51), sen luonnoksessa myös Morkku oli esitetty suojeltavaksi. Niiden suojeluarvo on siis Tampereen kaupunkikin todennut kiistattomaksi. Ehdotukset niiden purkamiseksi ovat epäjohdonmukaisia ja ristiriidassa aiemmin päätetyn kanssa.

Suojeluratkaisu voidaan aivan hyvin toteuttaa siten, että myös alueen liikenne saadaan toimivaksi. Liitteenä on kaksi esillä ollutta vaihtoehtoa: FCG:n kaupungin järjestämän syyskuun keskustelutilaisuuden muistioista ja Arto Huovilan laatima ehdotus liikennejärjestelyistä. Kun päätös suojeluratkaisun valmistelusta saadaan tehtyä, liikennesuunnittelijat pystyvät epäilemättä tuottamaan tätä tavoitetta toteuttavan liikenneratkaisun.

Lokakuun 2016 päätös luopua tavara-aseman siirrosta ja Morkun purkamisesta oli tervetullut. Uuden kaavan valmistelu syksyllä 2017 alkoi hyvin, esillä oli mm. vaihtoehto kaikkien kolmen rakennuksen säilyttämisestä. Aamulehdessä vuoden 2017 lopussa julkaistu aineisto kertoo hälyttävästi, että suojeluvaihtoehto on jätetty pois tarkastelusta. Tämä ei ole hyväksyttävissä. Tällainen linjaus kesken kaavaprosessin täytyisi päättää poliittisesti tasapuolisesti vaihtoehtoja esittelevän tarkastelun pohjalta.

Lisäksi haluamme tuoda esiin, että liikenneongelma ja suojelukysymys voidaan ratkaista myös ilman uutta kaavaa. Liikennetarpeet voidaan hoitaa katusuunnitelmalla, ja mutka Ratapihankadussa voi olla hyväksikin nopeuksien pitämiseksi kohtuullisena. Rakennukset suojelevat toimet voidaan käynnistää, tarpeen mukaan mm. poikkeamislupamenettelyllä.

Asemakaavan muutoksessa ei ole syytä ottaa mukaan rakennusoikeuden merkittävää lisäämistä. Alkuperäisessä kaavaprosessissa koko Ratapihankatua suunniteltiin yhtenä kokonaisuutena, ja silloin uusi mittava rakennusmassa kaavoitettiin kaava-alueen keskivaiheille Erkkilän sillan eteläpuolelle.

Rakennusten sijainti ja luonne on erinomainen, niille löytyy kyllä käyttöä, kunhan kaupunki päättää niiden suojelusta ja pysyy päätöksessään. Esillä ollut sisällissotamuseo on yksi hyvä esimerkki. Kulku tavara-asemalle voidaan järjestää Rongantunnelin kautta.

Lopuksi haluamme muistuttaa, että nämä merkittävät rakennukset ovat kaupungin omistuksessa ja niistä on pidettävä huolta. Kaupungin tulee kiireellisesti ryhtyä toimiin, joilla rakennusten kunnon heikkeneminen estetään.

Ystävällisin terveisin,

Pro tavara-asema liikkeen aktiivit
Antti Hämäläinen Heidi Huhtamella Tarja Jokinen
Merja Lassinaro Milja Mansukoski Iina Nummi
Turkka Tiainen Markku Tuomala Marko Ulvila

https://vanhatavaraasema.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/groups/226563894090415/


Liitteet pdf:ssä:
1. FCG:n laatima vaihtoehto, jossa kaikki kolme rakennusta suojellaan.
2. Arto Huovilan laatima ehdotus liikenteen järjestämiseksi suojelurakennusten kohdalla.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rötisköstä helmeksi – vanhoja tamperelaisia taloja, jotka saivat uuden elämän

Tavara-aseman 111-vuotinen historia lyhykäisyydessään

Tätä päivää on odotettu vuosia - Uusittu Tavara-asema avaa pian ovensa!