Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Raini Merri Vallinharjun Tavara-asema -adressin luovutuspuhe Tampereen kaupunginvaltuustossa 11.11.2013

Kuva
Arvoisat vastaanottajat, hyvät ystävät. Minä olen Raini Merri Vallinharju ja minulla on kunnia edustaa tässä kaikkia 8588 Tavara-aseman suojelua vaativan adressin allekirjoittajaa. Vuonna 1907 suhtautuminen rautatierakentamiseen oli aivan erilaista kuin nykyään. Koko aseman tienoosta haluttiin tehdä arkkitehtoonisesti eheä kokonaisuus, joka näkyy myös niille, jotka eivät astu pois junasta. Joten Tavara-asemastakin tehtiin sekä käytännöllinen että kaunis. Mutta rakennukset ovat muutakin kuin esteettisiä ja käytännöllisiä kapineita. Berliinin muurin jäänteitä matkustaa vuosittain katsomaan tuhansia ihmisiä. Tavara-aseman edustalla kasvavat vanhat orapihlajat näkyvät vuoden 1918 kammottavissa kuvissa: ne ovat huolella vaalittuja nuoria taimia. Vanhan Tavara-aseman vihreää seinää on katseltu melkoisen monesta junasta viimeisten reilun sadan vuoden aikana. Se on ollut arkisena tavara-asemana, kammottavana teloituspaikkana, siellä on Tampereen Ooppera harjoitellut

Yliopisto-TV teki jutun tavara-asemasta

Kuva
Tampereen yliopiston Yliopisto-TV teki jutun tavara-aseman kohtalosta. Juttu on katsottavissa täällä . Insertissä apulaispormestari Olli-Poika Parviainen arvioi, että kaupunginvaltuuston äänestyksestä tulee tiukka. Hän itse toivoo, että rakennus säästetään. Myös pro tavara-asema -liikkeen Sinikka Torkkolaa haastatellaan aiheesta. "Asia tuntuu herättävän huolta, koska Tampereella on niin vähän jäljellä tavallaan hukkatiloina olevia persoonallisia arvorakennuksia."           Olli-Poika Parviainen

Tavara-aseman aika

Kuva
"Tavara-asema valmistui vuonna 1907. Tavara oli arvokasta, joten sitä täytyi vaalia huolella. Huhtikuussa 1918 ihmisistä tuli tavaraa, jota varastoitiin tai heitettiin roskana tien sivuun. Nyt vanhaan Tavara-asemaan suhtaudutaan kuin johonkin, mikä pitäisi saada tieltä pois."           Raini Merri Vallinharju Venäläiset toivat mukanaan Harmio-kasvin, joka viihtyy ratapenkereellä. Vallinharju tutustui tavara-aseman seutuun löytöineen ja tunnelmineen kesällä 2013. Raini Merri Vallinharjun näyttely  Tavara-aseman aika  on nähtävissä Työväenmuseo Werstaalla 3.-29.9.2013. Valliharju on piirtänyt venäläisten kasarmien kautta Suomeen levinnyttä Harmio-kasvia ja dokumentoinut tavara-aseman tontin tunnelmia myös äänimaiseman, sotahistorian ja esineistön välityksellä.

Tukikonsertin tunnelmia Klubilta

Kuva
Pro tavara-asema tukikonsertti alkoi 23.8.2013 paneelikeskustelulla, jossa keskusteltiin rakennuksen kohtalosta ja kaavavaihtoehdoista. Katso paneelikeskustelu  täältä  tai kuuntele se  täältä .  Pirkanmaan Päivästä  löytyy kooste paneelin sisällöstä.  Ilta jatkui tunnelmoivalla musiikilla Voimaryhmän räjäyttäessä tanssilattian vauhtiin ennen puolta yötä. Sari Sainio veti paneelin, johon osallistuivat apulaispormestari Pekka Salmi, tutkija ja historioitsija Jarmo Peltola, yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtaja Juhana Suoniemi ja lautakunnan varajäsen Sinikka Torkkola. Kuva: Lauri Autere Sunny & Cloudy Jukka Törmä  Kaiti Voimaryhmä kuva: Teppo Moilanen

Tavara-asemaa puolustetaan monelta taholta

Kuva
Kuva: Rainimerri Vallinharju Lukuisat kulttuurihenkilöt ja vaikuttajat räppäreistä ministereihin ovat tavara-aseman säilyttämisen kannalla. Allekirjoittajien joukossa ovat muun muassa oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, muusikko Dave Lindholm, kirjailija Sirpa Kähkönen, näyttelijä Tomi Salmela ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa. Myös kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki sekä liikenneministeri Merja Kyllönen ovat allekirjoittaneet adressin. Vaikuttajien kirjoittamissa puolustuspuheissa korostetaan rakennusperinnön arvoa ja ajallisten kerrostumien merkitystä kaupunkikuvassa. Adressin allekirjoittaneet kulttuurihenkilöt ja vaikuttajat: Anitta Iso A Ahonen, koomikko Ritva Alpola, kulttuuritoimittaja Jari Arffman, valokuvaaja Paavo Arhinmäki, kulttuuriministeri Anne Flinkkilä, toimittaja Hannibal, räppäri/ laulaja Harri Hautajärvi, arkkitehti SAFA, tekniikan lisensiaatti Mika Honkanen, näyttelijä Pertti Jarla, sarjakuvataiteilija Ahti Jokinen, näyttelijä Anneli Kanto, kirjailija

Tavara-asema sai oman ravintolapäivän rastin!

Kuva

Ratapihankadun tieliikennejärjestelyille löytyy vaihtoehtoja

Kuva
Kuvassa kaavaillut tievaihtoehdot a ja b, joista b-vaihtoehto säilyttäisi tavara-aseman.  Tavara-asemaa puolustavan kansanliikkeen perustaja Juhana Suoniemi kirjoitti Aamulehdessä ja blogissaan 4.8.2013 ehdotuksensa liikennejärjestelystä Ratapihankadulla. Yksi vaihtoehto on hänen mukaansa jättää Vellamonkadun liittymä tekemättä, jolloin tilaa liittymälle ei tarvita, eikä tavara-asemaa tarvitsisi purkaa. Vellamonkadusta voisi Suoniemen mielestä tehdä kävelypainotteisen liikekadun, joka toimisi miellyttävänä kävelyreittinä keskustan ja Tammelantorin välillä. Tavara-aseman sisäänkäynti voitaisiin Suoniemen ehdotuksessa toteuttaa kellarin kautta Rongantunnelin päähän tulevaa aukiota hyödyntäen. Cumuluksen kulmalta voisi lisäksi tehdä toisen alikulkutunnelin. Tavara-aseman huoltoliikenteen voisi järjestää tekemällä kellarikerrokseen ajoluiska, joko Vellamonkadulta tai Peltokadulta.

Tukikeikka Klubilla tavara-aseman puolesta!

Kuva
Tervetuloa tukemaan Tampereen vanhan Tavara-aseman säilyttämistä ja nauttimaan mahtavasta musiikista Tullikamarin Klubille elokuisena perjantai-iltana 23.8. klo 20. Esiintyjät: Sunny&Cloudy Jukka Törmä Kaiti Voimaryhmä+Hannibal Tapahtuman juontaa hauskaakin hauskempi Stand up -koomikko Iso A!  Ennen konserttia klo 20 on paneelikeskustelu. Keskustelemassa ovat ainakin apulaispormestari  Pekka Salmi , yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtaja Juhana Suoniemi,  filosofian tohtori, tutkija Jarmo Peltola   ja   Pro tavara-asema -työryhmästä Sinikka Torkkola. Panelisteja tenttaamassa on toimittaja Sari Sainio . Sisäänpääsy: 2 euroa.

Aamulehti pohtii tavara-aseman siirtomahdollisuutta

Kuva
Aamulehti kirjoittaa tänään 25.7.2013 Moro-liitteessä mahdollisuudesta siirtää tavara-asema muualle. Esimerkiksi USA:ssa on siirretty satojen tonnien painoinen vanha talo parin korttelin verran. Kokonaisena tavara-asemaa ei voisi siirtää sen leveyden takia, koska läheiset kadut ovat kapeampia. Projektipäällikkö Mika Pikkuharju Kuljetusliike Matti Janhusesta pitää pilkkomista ainoana vaihtoehtona siirtämisessä. Havator Oy:n projektipäällikkö Arto Salo muistuttaa, että paksut tiiliseinät ovat vahvoja, joskin painorajat voivat tulla vastaan. Moro haastatteli myös tavara-aseman puolustajaa Sinikka Torkkolaa, joka kannattaa kaikkien vaihtoehtojen tutkimista. Tavara-asemasta saisi hänen mielestään oivan kauppahallin Tammelantorille. Hän on keskustellut aiheesta arkkitehdin kanssa, joka ei pitänyt siirtoa mahdollisena. Yhdyskuntalautakunnan jäsen ja tavara-aseman purkamisvaihtoehtoa kannattanut Matti Höyssä kommentoi, että uusi sijainti tulisi olla rautatien lähellä, jotta yhteys

Tavara-asemasta tuli opiskelijoiden suunnitelmissa kauppahalli tai yrityshautomo-kulttuuritila

Kuva
Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutin sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun opiskelijat tekivät vuonna 2012 harjoitustöinä suunnitelmia vanhan tavara-aseman uudesta käyttötarkoituksesta. Henna Huttusen, Katri Virtasalon ja Anneli Suihkosen työssä tavara-asemasta tulisi kauppahalli, joka olisi erikoistunut etniseen sekä lähi- ja luomuruokaan. Toisessa kerroksessa olisi kahvila tai ravintola ja lasitetut kattoterassit. Rakennuksen julkisivu säilyisi suunnitelmassa entisellään muutamaa ikkunaa lukuunottamatta. Lämmöneristävyyttä parannettaisiin ja ikkunoiden sisäpuolelle tulisi selektiiviset lasit. Lasiterassin kattoikkunoihin laitettaisiin nauhamaiset aurinkokeräimet. Lattialämmityksestä tulisi vesikiertoinen ja taloon asennettaisiin maalämpöpumppu. Vesikatto uusittaisiin. Rakennuksen alkuperäisiä elementtejä yhdisteltäisiin moderneihin materiaaleihin. Koko suunnitelma on luettavissa täältä . Sanna-Kaisa Koivusen, Niina Kasken ja Lauri Vartola

Pelastetaan Tampereen vanha tavara-asema!

Kuva
kuva: Iris Havola Kansanliike Tampereen vanhan tavara-aseman puolesta  haluaa pelastaa Bruno Granholmin suunnitteleman, vuonna 1907 ratapihan itäpuolelle valmistuneen ja purku-uhan alla olevan, VR:n vanhan tavara-aseman. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi keväällä 2013 asemakaavaehdotuksen, jossa tavara-asema aiotaan purkaa. Vaihtoehtoisessa esityksessä tuleva autotie kiertää rakennuksen. Adressikeräys tavara-aseman säilyttämisen puolesta alkoi verkossa 15.7.2013. Lisäksi keräämme paperiadressia mm. Tammelan torilla. Reilun vuorokauden aikana allekirjoitusten yhteenlaskettu määrä ylitti jo 1 000 nimen rajapyykin. Tampereella on purettu paljon vanhaa rakennuskantaa, mutta esimerkiksi nykyiset kaupunkikulttuurin väripilkut kauppahalli ja Tallipiha saatiin pelastettua kansalaisaktiivisuuden ansiosta. Vanhojen rakennusten välittämä kulttuuriperintö on kaupunkimme rikkaus. Lehtijuttuja aiheesta: Tavara-aseman puolesta kertyi torilla pari sataa nimeä (7/2013) Säilytetäänkö yli